PARI SANAA YSTÄVYYDESTÄ

Tällä viikolla oli tilanne, että ystävän korvat - tai oikeastaan silmät, koska whatsup - tuli enemmän kuin tarpeeseen. 

Meillä kaikilla on ystäviä. Ainakin toivottavasti ❤. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Mulla on vähemmän. Tässä oli aika, kun mä ajattelin, että mulla ei ole enää yhtäkään. Muutaman vuoden sisällä kuoli kaksi ihan supertärkeää läheistä. Ihmisiä, joita ilman mä en ikinä kuvitellut joutuvani elämään. Ihmisiä, jotka tunsi mut paremmin kuin mä itse. Sen jälkeen mä ajattelin, että onko enää ketään... Kenen puoleen mä käännyn, jos tulee tiukka paikka ja tarviin ihan vaan kuuntelijaa.  

Osa ystävistä on myös "kadonnut" ihan vaan siksi, että elämäntilanteet muuttuu. Ihmiset muuttaa, tulee vaan muka kaikkea muuta. Ja mä jos kuka oon maailman huonoin soittelemaan ja kyselemään kuulumisia. Ihan kuin parisuhde, niin ystävyyskin vaatis vähän kuitenkin panostamista. 

Mä oon nykyään tosi varovainen siinä, kenelle puhun ja mitä. Aina miettii, että ei halua ressata ketään puimalla omia ongelmiaan. Kaikilla on omansa ja jokainen hoitakoon oman tonttinsa-tyyliin.  Onneks kuitenkin sain ns. avauduttua, koska onhan se niin, että edes terapeutille puhuminen ei auta niin kuin sellaiselle ihmiselle, joka sut tuntee ja tietää mitä kaikkee oot elämässäsi joutunut läpi käymään. Ei tarvitse selitellä, miks mä oon semmonen kun oon.

On ollut hetkiä, kun mä oon ollut suorastaan kateellinen siipalle. Niillä tuntuu olevan niin tiivis ystäväporukka. Ja ihan tässä nurkilla vielä! Jotenkin sitä ei enää jaksa kehitellä mitään uusia ystävyyssuhteita. Ei jaksa selitellä itseään uusille ihmisille. Nyt mä vaan toivon, että ne muutamat, jotka vielä on jäljellä, myös pysyy, vaikka nähdään todella harvoin - ihan liian harvoin. Teistä mä en hevillä luovu ❤️.  (ens kerralla taas jotain ilosempaa 😁)